sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

sunnuntaiseikkailu
















Tylsästäkin päivästä voi tulla ihan huippu kun vaan tekee siitä sellaisen. Meillä oli vähän semmoinen tahmea alku päivälle; me aikuiset oltiin jotenkin ihan jumissa ja veto pois omien menojemme takia: minä olin pe-la parhaan ystäväni luona pääkaupunkiseudulla - kuten instaseuraajat tietävätkin, ja mies oli sitten eilen hirvikoiraseuran kesäpäivillä. No, alkoi kuitenkin iltapäivällä se makoilu ärsyttää ja niinpä päätettiin lähteä pikku reissulle Kotkaan.

Ensin suunnattiin syömään Rossoon, jossa ehkä muutaman sekunnin ajan mietin että kannattikohan tämä sittenkään; pikkusisko, joka oli nukahtanut autoon, oli kiukkuinen ja nälkäinen ja onnistui kaatamaan maidot heti kättelyssä syliimme... (terkkuja vaan jos olitte meidän kanssa samaan aikaan syömässä! :D ) No, tämän jälkeen ääni muuttui kellossa täysin ja viimeistään kun neiti sai eteensä lautasen oliiveja ja muita herkkuja niin paha mieli oli poispyyhkäisty!

Ruokailun jälkeen suuntasimme Sapokkaan jälkiruokajätskeille. Lokit oli kyllä niin ahneina vieressä, että joutui välillä jopa vähän hätistämään kauemmas. Käppäilimme ja pelleilimme Sapokassa hyvän tovin, ja pikaisen vessareissun jälkeen hyppäsimme autoon ja ajelimme vielä ympäri Kotkaa katsellen taloja ja muita näkymiä. Esikoinen mietti että minkähänlaista olisi asua Kotkassa. Sitä en osaa sanoa, mutta ainakin tosi kaunis kesäkaupunki se on ja melko lähellä meitä, joten melko usein siellä on tullut pyörähdeltyäkin.

Kotimatkan kruunasi vielä ihana tupla-sateenkaari, josta ensin näkyi vain pieni pätkä, ja sitten yhtäkkiä se peittikin koko taivaankaaren kirkkaana, kunnes hävisi vesisateen myötä.
Ihana ilta meillä oli siis oman perheen kesken, viileä ja pilvinen sääkään ei haitannut. Lapsetkin oli ihan fiiliksissä, eivätkä olisi vielä halunneet lähteä. Puhuttiinkin että tämä oli meidän sunnuntaiseikkailu. <3

Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!