maanantai 18. tammikuuta 2016

pakkaspäiviä ja marjapiirakkaa








Viime viikkoina on ollut kyllä semmoiset pakkaset että. Ei mua kyllä oikeestaan haittaa, kun on kerran talvi niin olkoon pakkastakin sitten. Meillä kun ei oo putket jäätyneet tai muutakaan semmoista mikä olis saanut verenpaineen nousemaan. Nojoo, yläkerran "rakentamattomat" tilat on ehkä "vähän" kylmät mutta niihin ollaan kannettu sähköpatterit, toinen lämmittää ja toinen ei juurikaan. :D Ja ehkä kieltämättä tänään vähän harmitti kun hieman puolikuntoisena - mutta ainoanan kykenevänä - hain toista kottikärryllistä puita pannuhuoneeseen.

Meillä on nimittäuin tauti päässyt kylään. Flunssa tai influenssa, vaikea sanoa. Kuopuksella siis nousi kova kuume torstai .yönä ja perheen miesväki sairastui sunnuntaina. Mies kävi tänään lääkärissä ja palasi Tamiflu -kuurin kanssa, saa nähdä miten sen kanssa käy. Aika kipeältä tuo vaikuttaa. Mutta pienimmällä tauti siis on jatkunut siten että kovin kuume on hellittänyt mutta ihan kamala yskä on tullut ns. tilalle. Kuumetta siis vielä on mutta ei enää siellä 39:n asteen yllä pyöri. Esikoinen taisi selvitä lähes säikähdyksellä, sillä hän saattaa päästä jo huomenna kouluun. Katsotaan miten ilta nyt menee, että nouseeko vielä lämpö. Minä sinnittelen. Kurkku on kipeä ja semmoiset huonon olon kohtaukset tulee ja menee. Pääasiassa terve siis kuitenkin olen.

Että sinänsä, olishan se kiva kun lämmityksestä huolehtisi joku muu jossain muualla, mutta onhan se toisaalta kiva kun lämmityskulut eivät näy esim. sähkölaskussa. ;)

Tänään leivoin nimppareitteni kunniaksi ihanan marjapiirakan. Kahvit juotiin ihan vaan lasten kesken, kun mies tosiaan veteli sikeitä yläkerrassa, eikä lapsetkaan kauaa jaksaneet pöydän ääressä olla.
Idea leipomiseen ylipäätään lähti siitä, että tuli yhtäkkiä mieli syödä kermaviilikastiketta, ja kun mietin että minkä kanssa se äiti sitä aikanaan tarjoili niin siitä se ajatus sitten lähti. (vaikka äiti kyllä sanoi että omenapiirakan kanssa). Tuli niin hyvä piirakka, että pakko laittaa se tännekin. Ja piirakka on muuten vege, jos korvaa maidon vedellä/mehulla ja jättää kastikkeen pois. ;)



Marjapiirakka

4dl jauhoja
1,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2,5tl leivinjauhetta
3/4dl (maidotonta) margariinia (tai öljyä)
2,5dl maitoa (tai vettä/mehua)

marjoja

muruseos:
50g (maidotonta) margriinia
1,5dl vehnäjauhoja
reilu 0,5dl sokeria
0,5tl leivinjauhetta

kastike:
purkki kermaviiliä
fariinisokeria maun mukaan 

Tee ensin muruseos sekoittamalla sulatetun margariinin joukkoon kuivat aineet. Jätä odottamaan.

Tee sitten pohja. Sulata margariini jos käytät sitä. Sekoita kuivat aineet yhteen, ja lisää rasva ja maito ja sekoita hyvin nopeasti juuri ja juuri sekaisin. Älä siis vatkaile liikaa.

Levitä taikina suht korkeareunaisen piirakka- tai kakkuvuoan pohjalle. Itse laitoin leivinpaperin väliin, mutta kannattanee voidella vuoka mikäli et käytä leivinpaperia. 

Levitä marjoja pohjan päälle haluamasi määrä. Itse käytin mustikkaa ja vadelmaa, mutta tähän käy varmasti kaikki marjat. 

Murustele muruseon vielä päälle ja paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Mikäli haluat, voit tehdä piirakalle kastikkeen sekoittamalla kermaviiliin haluamasi määrän (joku ruokalusikallinen tai pari, mutta maistele) fariinisokeria. Sopii hyvin piirakan kanssa! 

Ohjeen löysin Ruokailmiö -blogista.


Semmosia pakkaspäivän juttuja. Mun pitäis laittaa hakemus yhteen kouluun. Olen tosi innoissani ja jänskättää jo että pääsenkö. Fiilis on kuitenkin hyvä, sillä vaikka en pääsisikään niin aion hakea ensi vuonna uudelleen. Ihanaa, kun on fiilis että tietää mitä tahtoo tehdä! :D

Pysykäähän terveinä!

Laura

10 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää marjapiirakka. Voisikin joskus kokeilla kermaviilin kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! :) Hyvää on kyllä ilmankin. ;D

      Poista
  2. Myöhästynyttä nimpparia! :) Ja niinku mahtavaa, että tiedät mitä haluat ja minne pyrit! Voi kun itsekin tietäis mitä alkais :P

    Pikaisia paranemisia sinne ja mukavia pakkaspäiviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, niin on ihan mahtavaa! On tätä oivallusta odotettukin. :D Mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja no mistäs sitä tietää vaikka mieli tästä muuttuis mutta kyllä tää musta nyt tuntuu oikeelta.

      Tauti ei ota hellittääkseen nyt kenestäkään kehen on kyntensä iskenyt. Mutta toivottavasti pian! :)

      Poista
  3. Äääh, kauhee uteliaisuus nyt, että mihin sä oot hakemassa... ;) Sinnekkö mistä aiemmin kerroit?

    Meillä ei muuten näy missään se, että meillä on puulämmitys. Sähkölaskut ihan kauheet silti... uusin oli 327€ ja risat päälle... ja siis KUUKAUDEN lukemalasku... Aina joskus mietin ihan tosissaan, että minne meillä se kaikki sähkö oikein menee?? ja mahtaako sitten laskut pienentyä, kun lapset lähtee joskus kotoa, viekö siis niiden tietokoneet ja sellaset miten paljon sähköä... ja miten toi autotalli, siellä on paljon noita isoja valaisimia... ja kun on monta ihmistä suihkuttelemassa jne, kai se kaikki sitä lisää. Silti ihan törkeät noi meidän sähkölaskut...

    Mun tarttis kunnostautua joskus tossa leipomisessa, tuossakin niin herkullisen näköinen piirakka. Ja kun vaan vähän käyttää kekseliäisyyttä, niin aika monet sais tehtyä vegaanisina. Sit vaikka sitä kaurajätskiä päälle, olispas ihan mahtava herkku!

    Pikaista paranemista teille sinne, kurjia tollaset kaameat taudit!
    Ja multakin hei myöhästyneet nimpparionnittelut! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, just sinne. :) Saapi nähä riittääkö pisteet vai pitääkö hakea ens vuonna uudelleen...

      Mä en osaa sanoa tosta et mitä meillä olis sähkölasku muuten, mut joskus kun ollaan enemmän öljyllä lämmitetty (meillä on siis kaksoiskattila ja niin oli aiemminkin, mutta ei ollut kunnon varaajaa joten jouduttiin käyttämään öljylä enemmän) ja ne laskut oli kyl semmosia et mielellään lämmittää puulla. ;)

      Toi piirakka on kyllä ihan huippu sillä just äsken söin vikan palan (hups, taisin syödä iksekseni suurimman osan tosta..) ja oli vielä ihanan pehmeetä, vaikka jo useamman päivän vanhaa! Suosittelen!

      Kiitti, me käytiin eilen lääkärissä nuoremman kanssa ja antibioottikuurin kanssa sieltä palattiin. Esikoinen oli tänään jo koulussa, mulla itsellä jännä olo silleen että välillä aivan normaali ja hyvä ja hetken päästä päätä särkee, palelee ja on huono olo. Outoa. Mutta kyllä tämä tästä! :) Kiitos!

      Poista
  4. Hurmaava piirakka!
    Pikaista toipumista sinne myös.
    Talven taikahetkiä sinne pohjoiseen täältä kukkivien mantelipuiden katveesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan huomannut että olit kommentoinut! Anteeksi! :)

      Täällä ollaan toivuttu ja itse jo uudenkin flunssan ehtinyt selättää! Siellä taitaa olla tosiaan erilaiset ilmat kuin täällä... :)

      Poista
  5. Pitäis itekkin paljon useammin leipoa. Sitä aina innostuu, kun näkee, ku muut on tehny. Olen muuten eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun jätit viestiä ja tervetuloa lukijaksi! Kiva juttu! :) Täytyy tulla vastavierailulle!

      Leipominen on mulle vähän semmoinen henkireikä, mutta pakko rajoittaa sitä puuhaa kun tulee sitten syötyä liikaakin niitä omia luomuksia.. ;)

      Poista

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!