tiistai 1. maaliskuuta 2016

lomaa ja ihania sämpylöitä







Meillä on täällä talviloma käynnissä. Loma ei alkanut ehkä ihan kaikista mukavimmin, sillä me sairastuttiin esikoisen kanssa vatsatautiin pe-la -yönä... Pikkusisko siis alkoi oksentaa myöhään keskiviikko -iltana ja sitä jatkui koko yön. Torstaina tyttö nukkui ja perjantaina oli jo oma itsensä. Meillä muilla kun ei mitään oireita ollut niin päätettiin miehen kanssa lähteä katsomaan Niko Kivelää, jonka keikalle siis olin ostanut liput miehelle joululahjaksi. Lapset olivat vanhempieni luona, ja minä jäin sinne sitten yöksi pikkusiskon kanssa kun mies lähti esikoisen kanssa kotiin lauantaisuunnitelmien takia. No...itse sitten valvoin yön huonovointisena, koko ajan yritin ajatella että se johtuu punkku- ja kuoharilasillisesta, johtuu johtuu.... Mutta yöllä tuli sitten viestiä kotoa että poika on oksentanut. Se niistä suunnitelmista. Minä sitten podin tautia omien vanhempieni hoidossa ja poika kotona.

Onneksi vatsatauti menee [yleensä] nopeasti ohi, se hyvä puoli siinä taudissa on. (se onkin ainoa hyvä puoli) Eli taudista on toivuttu ja lomaa päästy viettämään. Eilinen meni ihan kotoillessa, siivoilin kodinhoitohuonetta ja ulkoiltiin pikkuisen. Hiihtämään ei taideta tällä lomalla päästä, sillä esikoisella on repeämä  toisen jalan pohkeessa ja liikuntakieltoa pari viikkoa.. No, uimaan sentään saa mennä, joten taidetaan jossain välissä suunnata uimahalliin.

Eilen illalla näytti taas leipäpussi tyhjentymistään, joten päätin että aamulla syödään tuoretta sämpylää ja laitoin sämpylätaikinan jääkaappiin yöksi kohoamaan. Ja voi että olikin i h a n a aamulla vaan nostella pellille kohonnutta taikinaa ja paistaa tuoretta leipää pöytään! Suosittelen todella tätä Sikke Sumarin ohjetta, niin simppeliä ja hyvää taas, että! Kirjoitan sen tähän alle niin kuten itse sen tein.

Aamiaissämpylät

7,5dl lämmintä vettä
n.1,5 pussia kuivahiivaa
n.1rkl suolaa

1,5dl ruisjauhoja
1,5dl sämpyläjauhoja
n. 8,5dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva ja suola lämpimään veteen. 
Lisää ruis- ja sämpyläjauhot lusikalla ja sen jälkeen vehnäjauhoja pikkuhiljaa niin että taikinasta tulee paksuhko "puuro". Taikinan kuuluu siis jäädä aika löysäksi.
Peitä kulho leivinpaperilla ja laita jääkaappiin yöksi kohoamaan.

Aamulla laita uumi lämpenemään n. 225 asteeseen (meillä on kiertoilmauuni joten normiuuni vaatii ehkä hieman kuumemman) ja nostele taikinaa leivinpaperille kahdella lusikalla, melko isoja kekoja. Tästä taikinasta sain 12 isohkoa sämpylää. Paista sämpylöitä 25-35 minuuttia (meidän uunissa kesti sen 25 minuuttia). 

Sämpylät ovat tosi kovia uunista tullessaan, mutta pehmenevät kyllä. Älä peitä sämpylöitä liinalla mikäli haluat rapeat kuoret! 


Mukavaa loman jatkoa niille, keillä loma on ja mukavaa viikkoa kaikille muillekin! :)

Laura

6 kommenttia:

  1. Nam miten herkullisen näköisiä sämpylöitä! Mun pitäis kyllä reipastua ja varioida joku itselleni toimiva sämpyläresepti :P

    Meillä oli Suuttujalla toi vatsatauti kuukausi takaperin, mutta me muut onneksi vältyttiin siltä. Onni tosiaan, että noi taudit on yleensä nopeita ja tekin pääsette lomailemaan oikein kunnolla :) Ihanaa lomaviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kurkkaappa tuonne Siken sivujen kommenttiketjuun, joku oli tehnyt noita gluteenittomina. Tais olla siellä aika loppupäässä ketjua siitä. :) Noi on kyllä ihan älyhyviä ja vielä tosi helppotekoisia! :)

      Ihanaa lomaviikon jatkoa teille myös! :)

      Poista
  2. Voi jee, munkin täytyis kunnostautua ja leipoa joskus... tollaset helpot olis just mun juttu.

    Uuh, vatsatauti... onneksi on ohi jo! Meillä on joku melkoisen sitkeä flunssa, sellanen missä ei oo kuumetta mutta nenä vuotaa jonkun verran. Mies yskii ihan kamalasti välillä. Ja tätä on kestänyt jo pari viikkoa... Tulis kunnon kuume ja tappais pöpöt, mutta kun ei, tollasta pientä taudinpoikasta vaan joka kestää ja kestää.

    Ihanaa lomaa teille, kelit ainakin on ihan täydelliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis suosittelen! Noi ehtii melkein arkiaamunakin kun ei tarvi pyöritellä tai mitään. Herättyä heti uuni lämpiämään, siitä taikinapaloja pellille ja sillä välin kun leivät paistuu niin voi hoitaa muut aamutoimet. :) No, riippuu tietty mimmosia aamut normaalisti on. :D

      Meilläkin on tota tommosta flunssaa ollu, tai se on vähän vaihdellu mut tuntuu ettei kokonaan oo menny pois. Mut pikkusisko oli helmikuussa ainakin puolet jollain tapaa kipeänä! :o

      Kiitoksia, aurinkoista viikonjatkoa sinne! :)

      Poista
  3. Noita tuollaisia sämpylöitä olisikin kiva kokeilla, kun saisi aamupalalle niin helposti tuoreita sämpylöitä. Tuoreet sämpylät on niiiin hyviä, namskis... Voi kökkö tota Yrjöä :( Se on kyllä ehkä kauhein tauti, minkä mä tiedän. Onneksi meni teillä sitten kuitenkin aika nopsaan ohi ja pääsitte viettämään yhdessä lomaa. Mukavaa viikonloppua Sinulle, Laura ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suosittelen kyllä lämpimästi! On niin helppoja ja hyviä! :)

      Tauti meni tosiaan onneksi nopeesti ohi ja saatiin nauttia lomastakin! :)

      Poista

Hei! Kiva kun jätät viestin käynnistäsi!